Calvin Harris : Feel So Close

Singlet · Stara.fi

Konemusiikin kuumimpiin nimiin jo muutaman vuoden lukeutunut brittitähti Calvin Harris on tullut klubikansalle tutuksi Bounce-kesähitistään. Miehen tuorein single on Feel So Close, joka nousi suoraan Britannian tanssilistan ykköseksi. Mistään mestariteoksesta ei siitä huolimatta ole kyse.

Kappaleen teemana ja kantavana voimana on yksinkertaisen monotoninen synamatto, joka toistaa pitkälti samaa kaavaa kuin esimerkiksi David Guettan monet hitit. Se ei kuitenkaan riitä kantamaan koko biisiä, sillä kappaleen vokaaliosuudet eivät ole tällä kertaa kovinkaan onnistuneet. Miesvokaali kuulostaa nimittäin laahaavalta ja ponnettomalta, mikä ei yleensä ole kovinkaan hyvä merkki danceraidalla.

Soundipuolella mennään tasaisen varmaa keskilinjaa, eikä mukaan ole mahdutettu mitään erikoista tai uutta. Biitti rullaa keskinkertaisen mukavasti, mutta hittikoukun puuttuessa tämä biisi tullee soimaan lähinnä täytebiisinä klubien alkuilloissa. Singlellä on mukana Neron työstämä dubstep-versio sekä Benny Benassin ja Dillon Francisin näkemykset biisistä.

Pisteet 3/5