10 vuotta täyttänyt Tammerkosken sillalla keräsi 30 000 katsojaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tammerkosken sillalla -tapahtuma järjestettiin Tampereella 29. kesäkuuta – 7. heinäkuuta. Yhdeksänpäiväinen kaupunkitapahtuma juhli kymmenettä vuottaan ja sen tilaisuuksiin osallistui 30 000 asiakasta.

Keskustorin juhlateltassa vieraili yhteensä 30.000 asiakasta ja koko festivaalialueella tapahtuman aikana noin 62.000 ihmistä. Tapahtumassa järjestetyistä ilmaistapahtumista suosituimpia olivat Marita Taavitsaisen iskelmäiltapäivä sekä Taikurimestari Simo Aallon ja Kengurumeiningin vauhdittama lastenpäivä, joihin molempiin osallistui yli 2.000 katsojaa.

Myös Mikko Alatalon yhteislaulutapahtumat ja senioreiden iltamat keräsivät perinteiseen tapaan runsaslukuisen yleisön. Juhlateltan iltakonsertit saivat aikaisempien vuosien tapaan juhlaväen liikkeelle. Tänä vuonna iltakonserteissa oli yhteensä 11.500 asiakasta. Loppuunmyytyjä iltatilaisuuksia olivat Paula Koivuniemen, Juha Tapion sekä Apulannan konsertit.

Ensi vuonna Tammerkosken sillalla -tapahtuma järjestetään 28. kesäkuuta – 6. heinäkuuta 2013.