Lily Allen onnensa kukkuloilla – odottaa toista lastaan

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Brittipoppari Lily Allen oli viime vuonna onnellisempi kuin koskaan, kun hän oli perustamassa perhettä miesystävänsä Sam Cooperin kanssa. Perheidylli murskautui kuitenkin rajusti jo toisen kerran tapahtuneeseen keskenmenoon. Viime joulukuussa onni kuitenkin kääntyi, sillä poptähti synnytti esikoisensa.

Äskettäin naimisiin menneet Lily Allen ja Sam Cooper ovat nyt saaneet lisää ilouutisia, sillä Lilyn kerrotaan olevan uudelleen raskaana vain hieman yli puoli vuotta esikoisensa syntymästä. Brittiläinen Mirror-lehti kertoo, kuinka 26-vuotias laulajatar on tällä hetkellä kolmannella kuukaudella raskaana. Perheen uusinta tulokasta odotetaan siis saapuvaksi esikoistyttären Ethel Maryn yksivuotissyntymäpäivän lähettyvillä joulukuussa.

Jo kahdesta keskenmenosta kärsineen laulajattaren kerrotaan olevan ”onnesta sekaisin” raskautensa johdosta. Äskettäin Heaton Parkissa Professor Greenin kanssa esiintynyt Lily on ollut huolissaan, että ihmiset huomaavat hänen vauvakumpunsa, mutta tähän mennessä asia onnistuttiin pitämään visusti salassa. Laulajattaren ystävien mukaan neitokaisen raskaus erottuu jo selvästi hänen ulkomuodostaan.

Laulajatar työstää parhaillaan uutta albumia, jonka hän pyrkii saamaan valmiiksi ensi kevääseen mennessä. Levy tulee olemaan neitokaisen ensimmäinen kahteen vuoteen. Lily on pitänyt tarkoituksella taukoa musiikkibisneksestä keskittyäkseen perhe-elämäänsä Sam Cooperin kanssa.