Exä sivaltaa Katy Perryä: ”Kipu p**seessäni”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poptähti Katy Perry erosi aiemmin tänä vuonna koomikkomiehestään Russell Brandista vuoden kestäneen avioliiton jälkeen. Laulaja julkaisi pian avioeron jälkeen Part of Me -kappaleen, jonka lyriikoiden uskotaan kertovan pariskunnan ongelmaliitosta ja vastoinkäymisistä.

Ex-pariskunta on pysynyt eron jälkeen diplomaattisen kohteliaissa väleissä, ja molemmat ovat välttäneet kommentoimasta eroa negatiiviseen sävyyn. Nyt Russell Brand on kuitenkin avannut loanheiton ja suunnannut ensimmäisen iskunsa kohti ex-vaimoaan. Uuden Brand X -ohjelmansa kuvauksissa mies nimittäin keksi uuden lempinimen naispopparille.

Mies jutteli ohjelmassa Katy-nimisen yleisön jäsenen kanssa. Hän päätti keskustelun naisen kanssa katkeransävyisellä viittauksella ex-vaimoonsa. Hän kutsui Perryä epämairittelevasti kivuksi takamuksessaan.

– Joka tapauksessa tämä riittää sinusta. Minä olen saanut kokea tarpeeksi Katy-nimiseltä kivulta perseessäni viime vuonna, sivaltaa Russell Brand The Sun -lehden mukaan ohjelmassaan.

Sutkautus sai yleisön nauramaan ja Brandin kerrotaan itse vilauttaneen pahanilkistä hymyä. Koomikko ei kuitenkaan viitannut tämän jälkeen poptähteen materiaalissaan, vaan keskittyi tavanomaisiin vitseihinsä. Katy Perry kertoi aiemmin pariskunnan eron syyksi sen, että Brand oli poissaoleva aviomies hänen California Dreams -kiertueensa aikana.

Katyn ex-mies Russell Brand nähdään parhaillaan valkokankailla Rock of Ages -elokuvassa. 36-vuotias koomikko-näyttelijä kertoi jo pian eron jälkeen voivansa hyvin ja jatkavan elämäänsä ilman Perryä. Katy Perry ja Russell Brand avioituivat Intiassa hulppeassa hääseremoniassa vuonna 2010. Pariskunta sormusti toisensa vuoden seurustelusuhteen jälkeen. Katy Perry on seurustellut aiemmin muun muuassa Gym Class Heroes -yhtyeen keulahahmon Travis McCoyn kanssa.