Katy Perryn seksi liian äänekästä – naapurit valittavat

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Katy Perry toipuu edelleen taannoisesta avioerostaan, ja lohdutusta hän on saanut muun muuassa kitaristi Robert Ackroydista. Taannoin laulaja vietti intiimejä hetkiä kitarahurmuri John Mayerin kanssa, mutta mies jätti laulajan myöhemmin tylysti tekstiviestillä. Katy ja John on sitemmin tunnettu on-off-parina.

Nyt näyttäisi siltä että laulajakaunotar ja Mayer ovat jälleen yhdessä – ja viihtyvän toistensa parissa varsin hyvin. Star-lehden mukaan Katy Perryn naapurit ovat nimittäin valittaneet tähden harrastavan Mayerin kanssa niin äänekästä seksiä, että se häiritsee jo yöunia. Naapureiden mukaan parin lemmenleikit kestävät myöhään yöhön ja heidän metelitasonsa vain kasvaa pikkutunteja kohti.

Poptähti on markkinoinut ahkerasti uutta elokuvaansa kuluneen kesän aikana. Laulajattaren Katy Perry: Part of Me -dokumenttielokuva tuotti Yhdysvalloissa aloitusviikonloppunaan 7,1 miljoonaa dollaria. Elokuvassa seurataan poptähden elämää julkisuuden parrasvaloissa, mutta myös yksityisten porttien takana. Dokumentissaan Katy Perry muun muuassa kertoo avoimesti epäonnistuneesta avioliitostaan.