Exä samaan ravintolaan – Katy Perryltä nolo reaktio

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Poptähti Katy Perry on ollut viime aikoina otsikoissa lähinnä rakkauselämänsä merkeissä. Viime vuonna hän erosi miehestään Russell Brandista vuoden kestäneen avioliiton jälkeen. Sittemmin hän on viihtynyt muun muassa kitarahurmuri John Mayerin käsipuolessa.

Nyt 28-vuotiaan poptähden kerrotaan ajautuneen kiusalliseen tilanteeseen Beverly Hillsissä sijaitsevassa ravintolassa. Katy Perry vietti romanttista illallista poikaystävänsä John Mayerin kanssa Polo Lounge -ruokapaikassa, kun yhtäkkiä hänen entinen aviomiehensä Russell Brand ilmestyi suosittuun ravintolaan.

Lähteen mukaan Katy Perry kauhistui näkemästään ja etsi nopeasti pakopaikkaa. Laulajatar piiloutuikin pöydän alle ja odotti, että Russell Brand ohjattaisiin omaan pöytäänsä. Sen jälkeen poptähti juoksi ulos ravintolan takaovesta, jotta hän ei joutuisi kohtaamaan ex-puolisoaan.

– Katy piiloutui pöydän alle, kun hän näki Russellin. John maksoi parin ruoat ja he poistuivat ravintolasta takaovesta, lähde kertoi The Sun -lehdelle.

Katy Perry, oikealta nimeltään Katheryn Elizabeth Hudson, teki historiaa Teenage Drean -hittialbumillaan. Hän on ensimmäinen naisartisti, jonka albumilla on viisi listaykköseksi noussutta kappaletta. Perry on myynyt maailmanlaajuisesti yli 11 miljoonaa levyä ja 75 miljoonaa biisiä. Neitokainen julkaisi taannoin Katy Perry: Part of Me -dokumenttielokuvan, jossa seurataan poptähden elämää julkisuuden parrasvaloissa, mutta myös yksityisten porttien takana.