Rocktähden yllätyspaljastus: ”Olin Amy Winehousen salainen rakastaja”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Brittiläinen rocktähti Pete Doherty tunnetaan musiikkiuransa lisäksi jatkuvista huumesekoiluistaan. Huippumalli Kate Mossin entinen poikaystävä kirjautui aiemmin tänä vuonna thaimaalaiselle vieroitusklinikalle kokaiiniriippuvuutensa takia.

Nyt 33-vuotias Pete Doherty on kertonut yllätyspaljastuksen rakkauselämästään. Ongelmaisen rocktähden mukaan hänellä oli nimittäin vuosia sitten salainen romanssi edesmenneen laulajattaren Amy Winehousen kanssa. Doherty kertoi olevansa edelleen rakastunut traagisesti menehtyneeseen Winehouseen.

– Tämä on minulle vaikea asia myöntää, mutta se on totta. Olimme Amyn kanssa rakastavaisia. Rakastin häntä silloin, ja rakastan edelleen. Erosimme, koska hänestä tuli ilkeä ja julma, Pete Doherty kertoi The Sun -lehdelle.

Amy Winehouse menehtyi viime vuonna Lontoon kodissaan alkoholimyrkytykseen. Pete Dohertyn mukaan laulajattaren terveys oli epävakaa jo silloin, kun he olivat salasuhteessa vuonna 2010. Doherty ei muun muassa nähnyt koskaan Winehousen syövän kiinteää ruokaa. Huumekoukussa ollut soul-kaunotar ravitsi itseään pelkillä pirtelöillä.

Pete Doherty tunnetaan muun muassa The Libertines -yhtyeen keulahahmona ja Babyshambles -yhtyeen perustajana. Rocktähti oli taannoin kihloissa huippumalli Kate Mossin kanssa ja seurasi tämän jalanjälkiä mallimaailmaan. Vuonna 2007 Doherty poseerasi Roberto Cavallin muotikampanjan kasvona. Tänä vuonna rocktähti tuomittiin puoleksi vuodeksi vankilaan kokaiinin hallussapidosta.