Katy Perryn vaiettu sisarpuoli avautui: ”Isämme hylkäsi minut”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Katy Perry on viime aikoina ollut otsikoissa enemmän ihmissuhdesotkujen kuin musiikin merkeissä. Viime vuonna hän erosi miehestään Russell Brandista vuoden kestäneen avioliiton jälkeen. Nykyään kaunotar on nähty on-off -suhteessa muusikko John Mayerin kanssa.

Poptähdellä on 43-vuotias sisarpuoli Jodi Hudson, josta laulajatar ja hänen perheensä ovat vaienneet julkisuudessa. Nainen on Katyn isän, pastori Keith Hudsonin ensimmäisestä avioliitosta. Daily Mail -lehden mukaan sisarpuoli on nyt astunut julkisuuteen kommentoidakseen isänsä Youtube-videota, jossa hän kehottaa aikuisia olemaan hylkäämättä lapsiaan.

– Tämä mies saarnaa asiasta, johon hän on itse syyllistynyt. Murruin nähdessäni sen videon. Hän hylkäsi minut täysin kun olin lapsi, eikä ole ollut käytännössä missään tekemisissä kanssani elämäni aikana, Jodi Hudson kertoo yhdysvaltaiselle Star-lehdelle.

Hän kertoo viettäneensä yhden yön isänsä kotona Katy Perryn ollessa noin neljä- tai viisivuotias. Sisarpuolen mukaan Keithin kohtaaminen oli kylmä kokemus.

– En edes tiennyt, mikä isä oli. Äitini hehkutti, kuinka pääsen tapaamaan hänet. Kun isäni astui huoneeseen, hän vain sanoi ”väisty tieltäni, kakara. Olen täällä nähdäkseni äitiäsi”, Jodi avautuu.

Vaikka Jodi on raivoissaan isälleen, hän ei tunne kaunaa poptähtenä uuraa luonutta sisarpuoltaan kohtaan. Naisen mukaan hänellä ei ole mitään pahaa sanottavaa Katystä, vaikka ei pidäkään siitä, että hänen olemassaoloaan salaillaan.

Katy Perry, oikealta nimeltään Katheryn Elizabeth Hudson, teki historiaa Teenage Drean -hittialbumillaan. Hän on ensimmäinen naisartisti, jonka albumilla on viisi listaykköseksi noussutta kappaletta. Perry on myynyt maailmanlaajuisesti yli 11 miljoonaa levyä ja 75 miljoonaa biisiä. Neitokainen julkaisi taannoin Katy Perry: Part of Me -dokumenttielokuvan, jossa seurataan poptähden elämää julkisuuden parrasvaloissa, mutta myös yksityisten porttien takana.