Vakava sähköongelma Koh Samuilla – korjataan vasta maaliskuussa!

Matkailu · Stara.fi

Suomalaisten suosimalla Thaimaan Koh Samuin lomasaarella on ollut viime päivinä vakavia ongelmia sähkön saannissa, koska saarelle tuleva sähkökaapeli on vaurioitunut. Nyt asiasta on saatu lisätietoja ja samalla on selvinnyt, että vikaa ei saada korjattua talven aikana.

Bangkokissa sijaitsevan Suomen suurlähetystön ilmoituksen mukaan saaren sähköongelmiin johtanut vika saadaan korjattua arviolta vasta maaliskuussa 2013.

Vian korjaamiseen saakka Koh Samui on jaettu seitsemään sektoriin, joista jokaiselle sektorille jaetaan sähköä vain kaksi tuntia päivässä. Monilla hotelleilla on kuitenkin omat sähkögeneraattorit, joten sähkön saannin tilanne kannattaa tarkastaa suoraan hotellilta.