Kauhea kankkunen -kaunotar tekee seksinäytelmää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen näyttelijätär Heather Graham nousi suuren yleisön tietoisuuteen elokuvien, kuten Boogie Nightsin ja Austin Powersin kautta. Neitokainen nähdään seuraavaksi Hangover-elokuvasarjan kolmannessa osassa, joka saa ensi-iltansa tänä kesänä.

Nyt 42-vuotias Heather Graham on paljastanut suunnittelevansa uutta aluevaltausta. The Sun -lehden mukaan näyttelijätär on työstänyt käsikirjoituksen näytelmälle, jota hän kaupittelee parhaillaan julkaisijoille. Näytelmä käsittelee rohkeita aiheita, ja sen teemana on seksi.

– Olen tehnyt käsikirjoituksen, joka kertoo naisista ja heidän suhteestaan seksiin. Etsin sille parhaillaan julkaisijaa, Heather Graham kertoi newyorkilaiselle lehdelle.

Heather Graham on näytellyt urallaan kymmenissä elokuvissa, joista tunnetuimpia ovat muun muassa Anger Management, The Guru ja Austin Powers -elokuvat. Hänen ensimmäinen oikea elokuvaroolinsa nähtiin vuonna 1984 ensi-iltansa saaneessa Student Exchange -leffassa. Näyttelijätär on seurustellut muun muassa muusikko Adam Antin ja televisiotähti Jason Silvan kanssa.