Kiihkouskovaiset turmelemassa Slayer-kitaristin hautajaiset

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailman suosituimpiin raskaan musiikin yhtyeisiin kuuluva Slayer on tahkonnut thrash metallia jo vuodesta 1981 lähtien. Yhtyeen toinen kitaristi Jeff Hanneman kuoli viime viikolla 49-vuotiaana. Kiihkouskovaiset ovat nyt suunnitelleet keinon, jolla he aikovat pilata kitaristin hautajaiset.

Aiemminkin uutisotsikoihin kyseenalaisella toiminnallaan noussut Westboron bapistikirkko on suunnitellut menevänsä Hannemanin hautajaisiin kuokkavieraaksi esittääkseen tilaisuudessa oman versionsa Ozzy Osbournen Crazy Train -kappaleesta. Ryhmän perustajan Fred Phelpsin kaksi tytärtä on esittänyt samaisen kappaleen julkisesti ennenkin, muun muassa taannoin isänsä oikeuskäsittelyssä.

Kyseessä oleva kirkko tunnetaan homojen vastaisista protesteista muun muassa Yhdysvaltain sotilaiden hautajaisissa, sillä seurakunta yhdistää jostain syystä kuolleet sotilaat automaattisesti homoseksuaalisuuteen. Lisäksi he ovat vastustaneet maailmankuulujen yhtyeiden konsertteja, kuten Radioheadin ja Foo Fightersin keikkoja. Slayerin fanit ovat suunnitelleet hyökkäävänsä kiihkouskovaisia vastaan punaisella maalilla täytetyillä vesi-ilmapalloilla, NME raportoi.

Slayer-yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Jeff Hannemanin lisäksi toinen kitaristi Kerry King, rumpali Dave Lombardo ja laulaja-basisti Tom Araya. Yhtye on uransa aikana herättänyt kohua esimerkiksi uskonnon vastaisella imagollaan sekä sotaa ja väkivaltaa koskevilla sanoituksillaan. Hanneman ja King valittiin Guitar World -lehden maailman parhaiden kitaristien listalla sijalle 10.

Uusimmat