Kives sytytti Katy Perryn – intiimi suhde alkoi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltalainen popkaunotar Katy Perry tunnetaan rohkeasta tyylistään, mutta hän on kasvanut uskovaisessa perheessä kahden pastorin keskimmäisenä lapsena. Katy esitteli hiljattain kellukkeina mainiosti toimivaa rintavarustustaan Bahaman uima-altaalla.

Nyt Katy Perry on löytänyt uutta rakkautta rinnalleen, kun naisen tiedetään tapailevan Hollywoodin elokuva-agentti Michael Kivestä. Mies on hänen pitkäaikainen ystävänsä, ja Star-lehti paljastaa lemmenliekin syttyneen kaksikon välillä.

Kives lohdutti laulajaa John Mayerista eroamisen jälkeen, ja lähipiiri arvelee Perryn saaneen agentilta sopivasti kaipaamansa huomiota. Herra Kives on suhteessa mukana Perryä vakavemmalla pohjalla, ja mies on leuhkinut treffikumppanista kavereilleen isoelkeisesti. Kives on aiemmin tapaillut muun muassa näyttelijä Alyssa Milanoa.

Katy Perry on seurustellut aiemmin Gym Class Heroes -yhtyeen keulahahmon Travis McCoyn kanssa ja naistenmies John Mayerin kanssa. Hän käväisi muutama vuosi sitten myös pika-avioliitossa koomikko Russel Brandin morsiamena.

Uusimmat