Isac Elliot vertailusta Robiniin: ”On jo yksi rokkibändi, ei tarvita lisää”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Nuori laulajatähti Isac Elliot on parhaillaan kovassa nosteessa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Ennen häntä markkinoille tuli hieman samaan genreen lukeutuva turkulainen Robin. Nuoren tähtien vertailulta ei ole voinut välttyä, mutta Isac ihmettelee asiaa.

– Se on jännä, että niin kovasti pitää aina vertailla. Onhan rokkibändejä tai naisartistejakin paljon, eikä niitä koko ajan verrata. Ei myöskään sanota, että ”Nyt riittää, on jo yksi rokkibändi, ei tarvita lisää”. Eikös se ole juuri parasta, että nuoret tekevät musaa nuorille? Isac kärjisti Staran haastattelussa.

– Robin on tosi mukava jätkä ja olen tavannut hänet monta kertaa. Hän osaa esiintyä hyvin lavalla ja on taitava laulaja. Me tehdään molemmat poppia, mutta minä laulan englanniksi ja Robin suomeksi. Mulla on ehkä enemmän konepop- ja tanssijuttuja, kun Robinilla on taas bändisoundia, kitaroita ja poprock-juttuja.

– Tykkään myös hänen musatyylistään, mutta olen iloinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden tehdä juuri tällaista mun tyylistä musaa. Joku tyttö joskus sanoi, että en ole ”uusi joku” tai ”Suomen joku” vaan ensimmäinen Isac Elliot. Se oli kivasti sanottu!