Isac Elliot menestyksestään: ”Kaikki tuntuu niin sikahauskalta”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kovassa nosteessa parhaillaan oleva 12-vuotias suomalainen popkomeetta Isac Elliot ei aio jäädä pelkäksi tähdenlennoksi. Hän ei esimerkiksi ehdi viettää kunnolla kesälomaa, sillä tiedossa on hauska ja työteliäs kesä.

– On tosi paljon keikkoja. Näyttää siltä, että syksystäkin tulee tosi kiireinen. Se tuntuu ainakin tässä vaiheessa vaan tosi kivalta. Ekat keikat jännittivät, mutta nyt tuntuu vaan tosi hauskalta mennä lavalle, kun bändi, tanssijat ja kaikki muu siinä ympärillä tuntuu tutulta, Isac Elliot kertoi Staralle.

– Sanoin juuri bäkkärillä yhdelle levy-yhtiön ihmiselle siitä, kun maanantaina ei ole mitään menoa. En tykkää sellaisista päivistä, kun ei tapahdu mitään. Siihen vastattiin, että tuo lause pitäisi äänittää, ja soittaa mulle kolmen vuoden päästä. En tiedä… Nyt tämä kaikki tuntuu niin sikahauskalta.

Isac antoi faneilleen myös oman lomanviettovinkkinsä. Matkakohdetta kysellessä kansainvälisestä urasta unelmoivan popparin vastauksessa korostuivat yllättäen omien kotimantujen sinivalkoiset värit.

– Kyllä Suomi on kesällä on tosi magee. Ei täältä tarvitse lähteä pois. Menee rannalle tai saaristoon. Mukaan voi ottaa jotain iloista musiikkia. Silloin ei ehkä sovi fiilikseen sellainen tumma ja surullinen musiikki. Jotain, minkä mukana on helppo hyräillä mukana.