Tiffani Thiessen olisi voinut vähemmänkin korostaa muotojaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen näyttelijätär Tiffani Thiessen lukeutui 90-luvulla Hollywood-tähtien kuumimpaan ykköskaartiin erityisesti Beverly Hills 90210 -menestyssarjan ansiosta. Hän on sittemmin palannut julkisuuteen vuosien tauon jälkeen.

Nyt Tiffani Thiessen on kääntänyt katseita punaisella matolla NBC-kanavan syksyn 2013 ohjelmistoa juhlistavassa gaalassa. 39-vuotias näyttelijäkaunotar asteli punaiselle matolle ihonmyötäisessä punamustassa mekossa, joka korosti hänen muotojaan.

Tiffani Thiessen aloitti näyttelijäuransa jo vuonna 1989 suositun Saved By The Bell -televisiosarjan tähtenä. Hän näytteli sarjassa neljän vuoden ajan ja vilahti samoihin aikoihin myös Pulmuset-sarjassa. Varsinaisen läpimurtonsa Tiffani Thiessen teki vuonna 1994, kun hänet kiinnitettiin Beverly Hills 90210 -sarjaan, josta tuli maailmalaajuinen jättimenestys.