Google uudistaa verkkomainontaa – aikoo laskuttaa mainostajia katseista ja tunteista

Digi · Terhi Piiroinen

Verkkomainonta perustuu yleensä joko klikkausten tai esityskertojen määrään. Mitä enemmän mainosta katsotaan tai klikataan, sitä enemmän mainospaikka yrittäjälle maksaa. Suurimpana mainonnan myyjänä maailmassa toimii hakukonejätti Google, joka on tähän mennessä myynyt pääasiassa klikkauspohjaista mainontaa.

Nyt Google on kuitenkin hakenut patenttia uudenlaiselle mainosmuodolle, jossa yrityksiä laskutetaan jo siitä, kuinka monta kertaa heidän mainostaan katsellaan. Käytännössä tämä tarkottaa sitä, että asiakkaalla täytyy olla Googlen älylasit päässään, ja aina kun näkökenttään ilmestyy mainos, voi Google laskuttaa mainostavaa yritystä jo pelkästä asiakkaan luomasta katseesta.

Nykyään Google siis laskuttaa yleensä vasta mainosten klikkaamisesta. Uusi patentti mahdollistaa sen, että tulevaisuudessa mainoksen hinta määritellään sen saavuttamien katseiden mukaan. Mashable-sivuston mukaan ilmoitustila on sitä kalliimpi, mitä kauemmin asiakas mainosta tuijottaa.

Mainonnan periaatteena pidetään sitä, että asiakas saadaan myös reagoimaan onnistuneen markkinoinnin tuloksena. Siksipä Google on keksinyt patenttinsa lisäksi sen, että mikäli mainos aiheuttaa asiakkaassa tunnereaktion, nousee mainoksen hinta entisestään. Tunnereaktioita mitataan pupillin laajenemisella.

Markkinointiviestinnässä on hypätty iso askel kuluneen 20 vuoden aikana, eikä seuraava 20 vuotta näytä ainakaan tämän perusteella jäävän sen laihemmaksi. Kerroimme myös hiljattain saksalaismainoksesta, joka menee suoraan ihmisten pään sisään. Sky Deutschland on kehittänyt mekanismin, joka mahdollistaa ääniaaltojen liikkumisen lasissa. Matkustajajunien ikkunoihin suunniteltu kapistus toimii yksinkertaisuudessaan siten, että ikkunaan päällään nojaava matkustaja kuulee käyntiin pyörähtävän mainoksen päänsä sisällä.