10 päivää eläneen pojan tarina koskettaa miljoonia

Ohhoh! · Stara.fi

Joskus yksittäiset ihmiset onnistuvat koskettamaan miljoonia heille täysin tuntemattomia ihmisiä. Nyt tällaiseen on kyennyt Zion Isaiah Blick, joka menehtyi jo 10 päivän ikäisenä vaikeaan sairauteen. Perheen tekemä video leviää parhaillaan verkossa ja on saanut valtavan suosion.

Raskauden 20. viikolla Robbyn ja Josh Blick saivat traagisia uutisia, joiden mukaan heidän lapsensa kärsi kromosomihäiriöstä, niin sanotusta Edwardsin syndroomasta. Lapsella tulisi olemaan todennäköisesti kuolemaan johtavia kehityshäiriöitä, jotka johtaisivat menehtymiseen joko ennen synnytystä tai nopeasti sen jälkeen. Vanhemmat eivät kuitenkaan luopuneet toivosta, vaan päättivät nauttia pienokaisestaan parhaalla mahdollisella tavalla jokaisena päivänä.

Zion onnistui selviämään 11. tammikuuta tapahtuneeseen synnytykseen ja vielä 10 päivää sen jälkeen. Tuona aikana hän toi valtavan määrän rakkautta niin perheelleen ja muille läheisilleen kuin nyt isänsä videon ja kuvien muodossa miljoonille muillekin. 21. tammikuuta Zion menehtyi perheensä mukaan rauhallisesti annettuaan sitä ennen maailmalle enemmän rakkautta kuin monet koko elinaikanaan.

Uusimmat