Mies masturboi parturituolissa? Parturi säikähti toden teolla – katso video

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kaksimielisesti ajattelevat saavat väännettyä vitsiä lähes mistä aiheesta tahansa. Yleensä heidän juttunsa keskittyvät suuremmaksi osaksi alapään alueelle. Vekkulit tyypit saattavat vahingossa kärsiä likaisesta mielikuvituksesta, ja nyt verkkoon on luotu asiaa havainnollistava video.

YouTube
YouTube

Videolla on parturin penkissä parranajoon tullut mies, jolla on päällä sininen kaapu. Miehen kaapu heiluu epäilyttävästi edestakaisin keskivartalon alapuolella ja tilanne näyttää siltä kuin asiakkaana oleva herra olisi innostunut masturboimaan. Myös parturi vilkuilee asiakasta hieman hämmästyneenä, kunnes nostaa kaavun pois ja tilanne raukeaa.

Kaksimielisissä jutuissa puheisiin ja tapahtumiin tulee tahattomasti tai tahallaan alatyylinen merkitys. Muun muassa koomikot käyttävät likaista mielikuvitusta ja kaksimielisiä juttuja hyödyksi sketsiohjelmissaan. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon Putous-ohjelmassa esiintyvän Aku Hirviniemen esittämät hahmot.