Jenkkirokkarit ihastuivat Putous-Antskuun – eivät Tuksuun ja Urpilaiseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suosittu amerikkalainen heavy-yhtye Steel Panther käväisi äskettäin esiintymässä Tampereella, jossa Stara tapasi heidät takahuoneessa ennen keikkaa. Stara oli kerännyt joukon suomalaisten tunnettujen naisten kuvia bändin jäsenten arvosteltavaksi.

Stara
Stara

Parodiayhtyeen rokkarit ihastuivat Tampereella katukuvassa näkemiinsä naisiin, mutta Suomen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ei saanut samanlaista hehkutusta osakseen.

– Tämä kundi on nimeltään Richard Smith. Hän on tunnettu suomalainen hiihtourheilija. Aiemmin hän urheili itse, mutta nykyisin hän toimii kommentaattorina, miehet veistelivät Jutta Urpilaisen kuvan nähdessään ja Lexxi vielä röyhtäisi päälle.

Stara
Stara

Big Brother -ohjelmasta tuttu Marianne Kallio sai miehiltä hieman kyseenalaista huomiota ja Steel Pantherin muusikot nimesivät hänet Robertoksi.

– Hän voisi olla cover-yhtyeessä. Coverdalen tribuuttiyhtyeessä. Hän voisi olla myös kuyma. Hänen nimensä on Roberto. Hän tosin näyttää siltä, että nimi voisi olla myös Magnus.

Stara
Stara

Presidentti Sauli Niinistön vaimo Jenni Haukio sai miellyttävän tuomion, kun he sanoivat häntä kiltin näköiseksi.

– Tässä on mukava nainen. Hän näyttää siltä, ettei koskaan varastaisi mitään sinulta. Hän ei varasta. Minä tosin varastaisin hänen neitsyytensä. Mitä hänkö on presidentin puoliso? Voi vi**u. Anteeksi, miehet veistelivät.

Stara
Stara

Seuraavaksi vuorossa oli Putous-ohjelman huippusuosittu Antsku, eli näyttelijä Jussi Vatasen sketsihahmo.

– Hän on söpö!

Miehet saivat arvioitavakseen myös suomalaisen kohublondi Johanna Tukiaisen kuvan, joka ei saanut kovin positiivista palautetta.

– Mikä on hänen ongelmansa. Hänellä taitaa olla sama ongelma kuin mitä Miley Cyrusilla on, kieliulossuustavirus.