Miss Peppu 2014 -finaali lähestyy – tässä kuumimmat semifinalistit

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miss Peppu -kilpailu sai aikoinaan alkunsa Brasiliasta, jossa se on arvostettu kauneuskilpailu. Sittemmin kisa levisi myös maan ulkopuolelle, kuten esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Parhaillaan Brasiliassa kohistaan vuoden 2014 osallistujista, jotka kisaavat finaalissa marraskuussa.

Kisojen finaali alkaa siis lähestyä jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan käynnissä olevassa yleisöäänestyksessä on annettu tähän mennessä jo yli kaksi miljoonaa ääntä. Yleisöäänten perusteella valitaan 15 eniten ääniä saanutta kisan varsinaiseen finaaliin. Kisan voittaja saa maineen ja kunnian lisäksi esimerkiksi 22.000 dollarin rahapalkinnon.

Miss Peppu -kilpailun neljännen kilpailun kaunottarista 15 selviytyy siis finaaliin, joka järjestetään marraskuussa Sao Paulossa. Tänä vuonna kisassa on mukana muun muassa Megan Foxin kaksoisolento Claudia Alende, identtiset kaksoset Graziella ja Rafaella Fornazieri, plus-kokoinen malli ja kisan historian vanhin osallistuja Rebeka Francis. Heidän finaalipaikkansa eivät ole vielä varmoja.

Uusimmat