Hämmentävä hautakivi Yhdysvalloissa – lasten muistoksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessa haudalle pystytettävä muistomerkki on perinteisesti yksinkertainen kivipaasi, josta käy ilmi vainajan nimi sekä syntymä- ja kuolinaika. Suomalaiset hautausmaat ovat pääosin hillittyjä ja vaatimattomia, jos niitä vertaa esimerkiksi venäläisiin, yhdysvaltalaisiin tai keskieurooppalaisiin hautausmaihin.

Toisinaan hautapaikkojen päällä olevat muistomerkit muistuttavat enemmän monumenttia kuin yksinkertaista hautakiveä. Osa haudoista on puolestaan toteutettu tarkoituksella vainajalle sopivaksi. Yksi erikoisista haudoista löytyy New St. Joseph Cemeteryltä, Cincinnatista. Eräs mies oli nähnyt mielenkiintoisen muistomerkin jo kaukaa, ja lähempi tarkastelu osoitti hautakiven esittävän nukkekotia.

Erikoisessa hautakivessä lukee, että sen alle on haudattu kolmen kuukauden ikäinen Mary Julia ja noin 1,5-vuotias Mary Acnes. Tytöt olivat serkuksia ja syntyneet vuosina 1868 ja 1875. Saman nukkekodin alla lepää ikiunta myös Mary Julian vuonna 1876 syntynyt veli, joka kuoli kahden vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä. Mielenkiintoinen hautakivi on samaan aikaan surullinen että pelottava.