Ruotsalainen poliisi pani tanssiksi – tällaista ei Suomessa nähdä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lakia, kuria ja järjestystä edustavat poliisit ovat yhteiskunnan huolehtijoita. Ihmiset ovat tottuneet näkemään poliisin yleensä rauhallisena virkaansa suorittavana tahona, joka ei paljoa irrottele tai vaihda vapaalle ainakaan univormua kantaessaan.

YouTube
YouTube

Nyt ruotsalainen poliisi näyttää lapsille ja nuorille mallia, kuinka myös kansalaisten hyvinvointia puolustava taho voi nauttia elämästä rennolla otteella. Poliisi ottaa osaa L.S.U.-ryhmän järjestämään tanssitapahtumaan Tukholmassa. Viranomainen taipuu puolta lyhyemmän pojan kanssa mukaansatempaaviin ”mooveihin”.

Lopulta poliisi aloittaa villin breakdancen ja yleisö huutaa hurmoksesta. Videolla esiintyvä poliisi saa varmasti nuorten tanssijoiden kunnioituksen. Viranomaisten olisikin hyvä olla mukana ihmisten elämässä niin hyvässä kuin pahassa.