Kuolleeksi julistettu nousi ruumisarkusta: ”Missä minä olen?”

Viihdeuutiset · Annika Kela

Saksalaisessa hautaustoimistossa sattui tilanne, joka on varmasti monen hautausurakoitsijan pahin painajainen. Hautajaisia odottelevan ruumisarkun kansi alkoi heilua ja kuolleeksi julistettu nainen hapuili kädellään urakoitisijaa.

Kauhistuttava hetki säikäytti urakoitsijan niin pahan päiväisesti, että hän pyörtyi. Muutaman minuutin kuluttua urakoitsija virkosi ja nousi katsomaan arkkuun. Ruumisarkussa makaava 92-vuotias nainen oli avannut silmänsä ja kysynyt urakoitsiljalta: ”Missä minä olen?”.

Urakoitsija soitti ambulanssin paikalle ja nainen kiidätettiin sairaalaan. Metro-lehden mukaan naisen terveydentila oli niin heikko, että hän menehtyi sairaalassa. Poliisit ovat tutkineet syytä sille, minkä takia nainen oli alunperin julistettu kuolleeksi. Vanhainkodin hoitajat kertoivat poliisille, että nainen oli ollut pitkään sairaana ja eräänä päivänä hän oli lakannut hengittämästä.

Vanhainkodin lääkäri oli todennut naisen sydämen pysähtyneen ja hänet oli julistettu kuolleeksi. Jostain syystä naisen elintoiminnot olivat palautuneet ja vanhus heräsi kuolleista. Lääkärit ovat olleet tapauksesta ihmeissään, vaikka vastaavanlaisia tapauksia on raportoitu sattuneen aiemminkin. Kauhistuttavan tilanteen johdosta vanhuksen läheiset menettivät varmasti yöunensa, hautausurakoitsijasta puhumattakaan.

Uusimmat