Näin luonnon ystävät haudataan jatkossa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihmiset tulevat entistä enemmän tietoisiksi siitä, että maapallon luonnonvarat hiipuvat ja niitä kulutetaan enemmän kuin uutta ehtii syntymään tilalle. Tästä tosiasiasta inspiroituneena on noussut paljon ekologisuuteen keskittyviä yrityksiä, joista Bios on hieno esimerkki.

YouTube
YouTube

Bios-niminen yritys on kehitellyt luontoystävällisen uurnan, jonne menehtyneen ihmisen tai lemmikin tuhkat voidaan laittaa. Uurnan idea on se, että sen pohjalle laitetaan tuhkat ja ylempään kerrokseen multaa, johon istutetaan jonkin puun siemen.

Siemen alkaa itämään mullassa ja kun sen juuret ovat tarpeeksi vahvat, ne läpäisevät alemman kerroksen erottavan seinämän ja kasvavat tuhkan läpi muuhun maaperään saakka.

Uurna hajoaa maan alle hiljalleen ja sen tilalle kasvanut puu on saanut ravinteita kuolleen henkilön tai eläimen tuhkasta. Kuollut henkilö tai rakas lemmikki syntyy siis uudelleen Bios-uurnan avulla kauniin kasvin muodossa. Uurnasta kasvavan puulajikkeen saa itse valita Bios-verkkokaupasta.