Kampaaja pilasi hiukset – nainen soitti hätänumeroon

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni voi samaistua siihen ahdistuksen ja pettymyksen tunteeseen, mikä tulee huonon kampaajakäynnin jälkeen. Tulevasta uudesta leikkauksesta ja väristä on voinut olla aivan erilainen mielikuva kuin mitä peilikuva valmiin lopputuloksen kanssa näyttää.

Ahdistus menee tottumisen myötä vähitellen ohi, mutta eräs nainen ei halunnut päästää kampaajaansa pälkähästä. Metro-lehti kertoo Humbersiden poliisilaitoksen saavan päivittäin todella turhia puheluita. Hiljattain poliisilaitos paljasti Twitterissä saaneensa eräältä naiselta puhelun, jossa hän kertoi olevansa hädässä. Nainen oli kauhuissaan, koska oli saanut niin huonon hiustenleikkuun kampaajaltaan.

Nainen ei ollut halunnut maksaa kampaajalleen hänen työajastaan, sillä asiakkaan mielestä se oli mennyt hukkaan. Poliisi oli julkaissut tapauksen halutessaan kertoa ihmisille esimerkkejä siitä, millaisia puheluita hätäkeskukseen ei saisi missään nimessä tehdä.