Breakdance keksittiin Suomessa 1920-luvulla? Hauska parodia leviää

Viihdeuutiset · Stara.fi

1970-luvulla New Yorkista levisi maailmalle breakdance, josta tuli sittemmin yksi suosituimmista uuden tanssitaiteen muodoista. Sittemmin suosio on vain noussut, ja nykyisin lajin parissa järjestetään runsaasti muun muassa kilpailuja. Entä jos breakdancen kuviteltaisiin olevan alunperin Suomesta?

Eilen Markku Pölönen julkaisi Facebookissa vanhoista suomalaisista arkistomateriaaleista koostetun parodiavideon, jonka perusteella breakdancen voitaisiin väittää syntyneen Suomessa. Video on leikattu uudelleen 1920-luvulta peräisin olevasta elokuvamateriaalista, jossa tutustutaan häiden viettoon Karjalan runomailla vuonna 1921. Monet voivat tunnistaa yhä edelleen käytössä olevia tanssiliikkeitä. Koko alkuperäinen video löytyy breakdance-version alta.

Breakdance kehitettiin Suomessa 1800-luvulla osaksi karjalaisia häämenoja.

Posted by Markku Pölönen on 12. elokuuta 2015

Katso video tästä.