Hurjat hautajaiset: Ruumis istutettiin domino-pöytään

Viihdeuutiset · Annika Kela

Edesmenneen Jomar Aguayo Collazon perhe on järjestänyt vainajalle erikoisen muistotilaisuuden. Miehen muistoa kunnioitettiin sillä, että Jomar aseteltiin istumaan pelipöydän ääreen ja hänen käteensä laitettiin domino-palikoita.

Mies tunnettiin kovana pelaajana ja jopa muistotilaisuudessaan mies ”pelasi” dominoa. Puerto Ricon Rio Piedrasissa järjestettyä muistotilaisuutta seurasi hautajaiset. Ystävien ja perheenjäsenien mukaan Jomar olisi ollut tyytyväinen hautajaisiinsa. Collazon äiti uskoi siihen, että hän onnistui kunnioittamaan poikansa muistoa parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Miehelle jätettiin hyvästit pelipöydän ääressä, jossa hänellä oli tapana istua eläessään. Mirror-lehden mukaan Puerto Ricossa on melko yleistä se, että vainaja on paikalla myös muistotilaisuudessa. Eräskin edesmennyt motoristi aseteltiin muistotilaisuudessa moottoripyöränsä selkään. Paras tapa kunnioittaa perheenjäseniä Puerto Ricossa on järjestää heille heidän persoonaansa kuvastavat hautajaiset.

Uusimmat