Vihaatko jutustelua? Tämä parturi on sinua varten

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hyvän parturikampaajan löytäessään moni haluaa mennä usein samalla ammattilaiselle leikkauttamaan hiuksensa. Kampaamoon mentäessä täytyy usein henkisesti valmistautua siihen, että kampaajan kanssa tulee jutustella hiustenleikkuun yhteydessä hieman niitä ja näitä.

Kaikki eivät kuitenkaan tunnu pitävän omien asioiden kertomisesta ventovieraalle. Wales Online kertoo nyt uudesta kampaamokonseptista, jonka Bauhaus-niminen parturikampaamo on ottanut Cardiffissa sijaitsevassa liikkeessään käyttöön.

Kampaamo tarjoaa asiakkailleen palvelua, jossa hiustenleikkuun saa ilman jutustelua. Hiljainen tuoli takaa asiakkaalle oman rauhan, jolloin asiakas voi uppoutua esimerkiksi lehden tai sähköpostien lukemiseen.

Bauhausin omistaja Scott Miller on kertonut halunneensa tarjota asiakkaille palvelua, jossa he voivat kytkeä aivonsa täysin pois päältä ja olla halutessaan hiljaa koko hiustenleikkuun ajan.

Miller on tiedostanut sen, että kaikki eivät halua keskustella asioistaan ja kertoa elämästään, minkä vuoksi parturikampaamoon astuminen voisi toimia aikuiselle myös kaivattuna hiljentymisen hetkenä.

Uusimmat