Suositusta Sinkkuelämää-televisiosarjasta monille tutuksi tullut näyttelijä Cynthia Nixon yllätti punaisella matolla hieman epätavallisella asuvalinnallaan. Nixonin puku muistutti etäisesti luostarihenkistä nunnapukua, johon oli kuitenkin leikattu syvään uurrettu rintavako.
49-vuotias naisnäyttelijä Cynthia Nixon asteli Quiet Passio -elokuvan ensi-iltaan punaista mattoa pitkin Berlin Film Awards -gaalassa, joka pidettiin Berliinin elokuvajuhlien ohessa. Puvussa oli a-linjainen musta alaosa, ja mekon yläosa koostui valkoisesta leveähihaisesta puserosta, jonka päällä oli musta liivimäinen kangas.
Puku aiheutti hämmennystä sen aikaansaaman konservatiivisen ulkonäön vuoksi, koska nunnahenkisen mekon yksityiskohta oli kuitenkin rintavaon kokonaisuudessaan paljastava aukko. Erikoisesta asustaan huolimatta Nixon sädehti tuttuun persoonalliseen tapaansa punaisella matolla.


Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Cynthia Nixon tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.