Tutkimus paljasti: Kaupungissa eläminen lisää älykkyyttä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Tutkijat ovat havainneet, että kaupungissa asuvat linnut ovat muita lajitovereitaan älykkäämpiä ja luovempia. McGill yliopiston tutkijat huomasivat myös, että kaupungissa elävillä linnuilla oli muita tehokkaampi vastustuskyky.

Barbadosissa suoritettu tutkimus on teetetty alueella elävillä antilliensirkuilla. Koeryhmään valituista linnuista puolet elivät maaseudun rauhassa ja puolet elivät suurkaupunkien vilinässä. Testit ovat paljastaneet, että kaupunkilaislinnut olivat muita lajitovereitaan parempia muun muassa ongelmienratkaisutehtävissä. Kaupunkilinnut olivat ovelampia ja luovempia ongelmien ratkaisemisessa.

Tutkimuksen päätutkija Jean Nicola-Audet oli yllättynyt siitä, että kaupungissa asuvilla linnuilla oli myös parempi vastustuskyky. Tutkijat uskovat tulosten olevan kytköksissä nisäkkäiden aivojen evoluutiosta tehtyyn tutkimukseen. Yhdysvaltalaisbiologisti Emilie Snell-Rood on huomannut, että nisäkkäiden aivot kehittyvät eri tavalla asuinympäristön mukaan.

Tuloksista oli käynyt ilmi, että kaupunkihiirien aivot olivat kuusi prosenttia suuremmat kuin luonnossa elävien lajitovereiden. Tutkijat ovat vakuuttuneita siitä, että kaupunkiasuminen vaikuttaa eläinten ja ihmisten älykkyyteen positiivisella tavalla. Daily Mail -lehden mukaan tutkimuksen tulokset on julkaistu Behavioral Ecology -julkaisussa.