Ovela taskurotta oli koiralle liikaa – joutui luovuttamaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Taskurotat kaivavat maan alle pieniä koloja, joista ne tulevat ulos tarkistettuaan, että lähimaasto on turvallinen. Erään taskurotan kurkisteleminen kolosta oli liikaa koiralle, joka odotti kärsivällisesti oikeaa hetkeä napata ovela jyrsijä kiinni.

Goober-niminen koira on sen omistajan Jon Davidin mukaan todella hyvä metsästäjä. Koira on kuitenkin menettää järkensä kodin etupihalla asusteleviin taskurottiin, joita se ei saa kiinni. Taskurotat ovat kaivaneet Gooberia kiehtovan verkoston maan alle, josta ne välillä nousevat ylös kuoppien kautta.

Jon David kuvasi videolle erään kerran, kun Goober oli vahtimassa taskurottien kuoppia. Koira odotteli paikoillaan todella kärsivällisesti, että taskurotta tulisi ulos kolostaan. Se hyökkäsi nopeasti pitkän odottelun jälkeen taskurotan koloa kohti, mutta nopea jyrsijä ehti kuitenkin perääntymään ajoissa takaisin oman kolonsa suojiin.