Miehet uskovat: Hyvä suuseksi pitää vaimon uskollisena

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme äskettäin tutkimuksesta, jonka mukaan naisten orgasmit ovat jäänne muinaisajoista. Ennen sen tarkoituksena on ollut munasolun irrottaminen, mutta nykyisin orgasmit toimivat lähinnä naisen mielihyvän räjäyttävinä kokemuksina.

Nyt on suoritettu toinen tutkimus, jonka mukaan naiset pysyvät uskollisempina suuseksiä antaville miehille. Mikäli mies antaa naisille orgasmeja sukupuolielimiä suullaan hyväillen, voivat naiset sitoutua mieheensä uskollisemmin.

Tai näin ainakin miehet haluavat uskoa. Medical Dailyn toteuttaman kyselyn mukaan 243 pitkäaikaisessa parisuhteessa olevaa heteromiestä uskoo, että he voivat pitää naisen omanaan antamalla hänelle huumavan hyvää suuseksiä.

Tutkimuksen mukaan naisilleen suuseksin aikana orgasmeja tuottaneet miehet uskovat, että heidän kumppaninsa pysyy siten tyytyväisenä, eikä vilkuile yhtä herkästi muita miehiä. Valitettavasti kyseessä on vain miesten olettamus, eikä sen todenperäisyyttä ole tutkittu esimerkiksi suuseksiä saavien naisten käyttäytymisen tai uskollisuuden kautta, Bustle muistuttaa.

Uusimmat