Uuden iPhonen kuori ehkä kokonaan lasia

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Applen iPhone 7 -puhelinmalli saapuu markkinoille tänä syksynä, mutta verkossa kohistaan jo tulevasta iPhone 8 -älypuhelimesta. Applen on jo pitkään huhuttu suunnittelevan puhelinta, jonka kuori olisi kokonaan lasia.

Huhut lasisesta iPhonesta ovat saaneet lisää tuulta alleen kiinalaisilta valmistajilta kantautuvista raporteista. Japanilaisen Nikkei-uutissivuston mukaan Applen kanssa yhteistyötä tekevä Foxconn-yhtiö kehittelee parhaillaan lasista kuorta älypuhelimille. Foxconn on kehitellyt kuorta ainakin vuoden ajan.

Applen suunnitelmissa kerrotaan olevan, että iPhone-puhelin kokisi suuria uudistuksia vuonna 2017. Macrumors-sivuston mukaan tänä vuonna ilmestyvä iPhone 7 tulee muistuttamaan ulkomuodoltaan edelleen iPhone 6s -mallia.