Sylvester Stallone paljasti: Expendables-elokuvasarja saa jatkoa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Expendables-elokuvat ovat marssittaneet valkokankaalle joukon sekä nykyajan että menneiden vuosikymmenten suurimpia actiontähtiä. Sarjan viimeisin osa, The Expendables 3, sai ensi-iltansa vuonna 2014.

Nyt elokuvasarjan käsikirjoittaja ja pääosanesittäjä Sylvester Stallone on vahvistanut Expendables 4 -elokuvan olevan suunnitteilla. Facebookissa julkaistulla videolla tähti vihjaa elokuvan tarjoavan jotain uutta ja erilaista sarjan aikaisempiin osiin verrattuna.

– Seuraava Expendables tulee olemaan erittäin hyvä, Stallone vakuuttaa.

– Aiomme tehdä parhaamme. Minusta tuntuu että meillä on hyvä asenne ja mahtavia ideoita. Luulen kaikkien odottavan elokuvalta jotain erilaista, ja sen me aiomme tarjota, tähti jatkaa.

Digital Spy -sivuston mukaan muun muassa Hulk Hogan, Jackie Chan ja Pierce Brosnan ovat vihjanneet halukkuutensa liittyä elokuvasarjan seuraavan osan näyttelijäkaartiin. Aikaisemmissa elokuvissa on nähty Stallonen ohella muun muassa Arnold Schwarzenegger, Chuck Norris, Bruce Willis, Dolph Lundgren, Jet Li ja Jason Statham.

 

Publié par Sylvester Stallone sur vendredi 30 décembre 2016

Uusimmat