Selvitys: Kahvi ennen treeniä kannattaa!

Fitness Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Aiemmin on tutkittu, että kofeiinin piristävä vaikutus auttaa myös urheilusuorituksessa ennen treenaamista. Moni henkilö ei edes voisi ajatella aamulla treenaamista ennen kuin on saanut kupillisen kahvia elimistöönsä. Jonkin ajan kuluttua kahvi ei kuitenkaan enää vaikuta juojaan yhtä vahvasti kun keho on tottunut kofeiiniin.

Monet tottuneet kahvin juojat ovat voineet huomata sen, että kehon tottuessa kofeiiniin kahvilla ei enää olekaan niin piristävää vaikutusta enää kuin joskus aikaisemmin. Tämän vuoksi kofeiinin positiivisten vaikutusten maksimoimiseksi osa urheilijoiden valmentajista voi jopa pyytää urheilijaa olemaan viikon kahvista erossa ennen isoa suoritusta. Pienen vieroituksen jälkeen kehon uskotaan saavan jälleen kofeiinista maksimaalisen hyödyn ennen isoa suoritusta.

Food & Wine -sivusto kertoo nyt tutkimuksesta, jonka mukaan urheilijaa ei tarvitsekaan vieroittaa kahvista vaikutusten maksimoimiseksi. Tutkimusten mukaan tottunutkin kahvin juoja hyötyy edelleen siitä, että hän nauttii kupillisen kahvia ja saa kofeiinia kehoonsa juuri ennen suoritusta.

Tutkimus oli tehty 40 brasilialaisella miespuolisella kilpapyöräilijällä. Heidät oli jaettu kolmeen ryhmään, joista yksi sai juoda kahvia normaaliin tapaan, yhden ryhmän tuli vähentää kahvin juomista ja kolmannen ryhmän lopettaa se kokonaan ennen suoritusta. Ryhmästä riippumatta kaikkien suoritukset paranivat juuri ennen suoritusta nautitun kahvin ansiosta, eli sillä ei ollutkaan merkitystä oliko keho tottunut kofeiiniin aiemman kahvin juonnin vaikutuksesta vai ei.