Nyt se on todistettu: Hyvin nukkunut ihminen on kauniimpi ja lähestyttävämpi

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Kauneusunet eivät ole tuulesta temmattu asia, sillä tutkimusten mukaan ihmiset voivat kokonaisvaltaisesti paremmin hyvin levättyään. Nukkuminen ja lepo vaikuttavat jopa ihmisen ulkonäköön, kasvonpiirteisiin ja sosiaaliseen habitukseen.

Royal Society Open Science -julkaisu on esitellyt tutkimuksen, jonka mukaan univajeesta kärsivät ihmiset ovat muiden mielestä vähemmän viehättäviä kuin he, jotka saavat nauttia täysipainoisista unista ja lepohetkistä. Väsyneen näköiset ihmiset mielletään muiden silmissä sairaiksi.

Samassa tutkimuksessa osoitettiin, että hyvin nukkuneet henkilöt sekä näyttävät muiden silmissä paremmilta, mutta heidät myös mielletään optimisteiksi ja sosiaalisiksi. Negatiiviset vaikutukset alkavat näkyä, mikäli ihminen nukkuu neljä tuntia tai vähemmän kahtena peräkkäisenä yönä.