Lapsi halusi syöttää koiraa – kiistahan siitä syntyi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lapset alkavat jo hyvin pienestä iästä lähtien väittelemään vanhempiensa kanssa. Nyt videolla nähdään huvittava väittely, jossa syöttötuolissa istuva poika on eri mieltä isänsä kanssa siitä saako koiralle antaa pöydältä herkkupaloja vai ei.

Isä on kuvannut videolle hauskan tilanteen, jossa hän on alkanut väittelemään syöttötuolissa istuskelevan pienen poikansa kanssa. Isä on kieltänyt poikaa pudottelemasta lattialle koiralle herkkupaloja lapsen omasta ateriasta, mutta lapsi ei näytä olevan samaa mieltä isänsä kanssa.

Poika yrittää väitellä isänsä kanssa siitä minkä vuoksi hänen tulisi saada ruokkia koiraa omalta lautaseltaan. Isä näyttää pojalle, että koiralla on omakin ruokakulho, mutta lapsi näyttäisi olevan koiran kanssa samaa mieltä sen suhteen, että koiran oma ruoka ei ole niin herkullista kuin pojan saama ruoka.