Yksinkertainen niksi pekonin paistamiseen – yksinkertaista ja helppoa!

Lifestyle Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pekonin paistaminen on melko yksinkertaista. Siihen käytetään yleensä paistinpannua, mutta osa ihmisistä valmistaa pekonit rapeiksi uunissa. Nyt Delish-sivusto on julkaissut oivan niksin, jonka avulla pekonisiivuista saadaan entistäkin rapeampia.

Delishin testikeittiössä kokeiltiin niksiä, jonka ansiosta pekonisiivuista tulee täydellisen rapeita. Pekonisiivut tulee ensin asetella paistinpannulle vieretysten, minkä jälkeen paistinpannulle lisätään vettä juuri sen verran, että paistinpannun pohja peittyy.

Pekonia tulee paistaa keskilämmöllä niin kauan, että kaikki vesi on pannulta haihtunut. Sen jälkeen pekonia paistetaan vielä sen verran, että haluttu rapeus on saavutettu. Veden lisääminen pannulle aiheuttaa sen, että pekonit eivät ole lopuksi niin rasvaisia, minkä lisäksi rasva ei paistaessa roisku.