Haluatko lapsesi pärjäävän elämässä? Noudata näitä kasvatustapoja

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Tiede on tutkinut lapsiperheiden metodeja ja kasvatustapoja. Aikojen saatossa on havaittu, että tietyllä tavalla toimivat vanhemmat auttavat lapsiaan menestymään helpommin elämässä. Nyt on listattu seitsemän seikkaa, joita vanhempien kannattaa toteuttaa kasvatuksessaan.

Mikäli haluaa jälkikasvunsa pärjäävän elämässä, kannattaa hänelle näyttää esimerkkiä sinnikkyydestä, periksiantamattomuudesta ja oikeanlaisesta asenteesta. On myös tieteellisesti todistettu tosiasia, että lapsilla on teetettävä erilaisia kotitöitä ja tehtäviä, jotta he oppivat työn merkityksen. Maailmassa saa harvoin mitään valmiina, mutta omalla vaivannäöllä voi saavuttaa lähes mitä tahansa.

Ruutuaikaa kannattaa rajoittaa siten, että lapsi oppii mahdollisimman paljon asioita käytännössä. Erilaiset älylaitteet voivat rajoittaa kehitystä ja laukaista hyperaktiivisuutta. Alle 1,5-vuotiaille ei suositella laisinkaan älylaitteiden käyttämistä.

Kaksivuotiaat voivat selata vaikkapa tablettitietokonetta silloin tällöin, mutta sisällön tulee olla tarkoin valittua. Sen sijaan 2–5-vuotiaat voivat käyttää älylaitteita noin tunnin päivässä laadukkaan sisällön parissa. Yli kuusivuotiaita on kannustettava liikkumaan enemmän kuin käyttämään tietotekniikkaa.

Lapsille kannattaa lukea mahdollisimman paljon kirjoja, jotta heidän verbaaliset kyvyt kehittyvät ja ongelmien ratkaisukyvyt paranevat. Tenavien on kohdattava pettymyksiä, jotta he oppivat selviytymään niistä.

Heille on annettava mahdollisuus epäonnistumiseen, jotta he ymmärtävät elämän realiteetit. Jatkuva palkitseminen on turmiollista, koska se sumentaa arvostelukykyä ja vääristää odotuksia, Powerful Mind uutisoi.

Lasten kanssa kannattaa matkustaa ja nähdä uusia paikkoja mahdollisimman paljon. Mikään muu asia ei avarra maailmankatsomusta yhtä paljon kuin mukavuusalueelta poistuminen. Lisäksi vanhempien tehtävänä on rohkaista ja tukea lapsiaan unelmiensa saavuttamiseksi. Mikäli ipana on kiinnostunut avaruudesta, kannattaa hänen kanssaan tehdä retki tähtitorniin, tutkia planeettoja sovellusten avulla tai vuokrata aiheeseen liittyviä kirjoja.

Uusimmat