Yrityksiä huijataan nyt väärennetyillä maksukuiteilla – huomaatko sinä eron?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yrityksiin kohdistuneet huijaukset tuntuvat viime vuosina lisääntyneen, ja tekijöillä on koko ajan enemmän välineitä huijausten suorittamiseen. Nyt on tullut esiin, että myös verkkopankkien väärennetyillä maksukuiteilla tehdään petoksia varsinkin silloin, kun maksutapahtumalla on tavallista suurempi kiire.

Tuoreessa esimerkkitapauksessa maksu oli todellinen, mutta asiakkaan toimittamassa kuitissa näkyvä rahasumma oli kuitenkin väärennetty. Polttariporukalle tilatun helikopterilennon ja kuljetuksen hinnaksi oli sovittu yrityksen kanssa 4.400 euroa, mikä summa näkyi myös asiakkaan toimittamalla kuitilla. Yrityksen tilille rahaa ilmestyi kuitenkin lopulta vain 0,44 euroa. Toiselle yritykselle piti suorittaa 1.350 euroa, mutta tilille ilmestyi 1,35 euroa.

Myöhemmin asiakkaan kuitin tarkemmassa tarkastelussa selvisi, että toiseen kuittiin jälkikäteen kuvankäsittelyllä muutetussa summassa oli käytetty eri fonttia, eli kirjasinlajia, kuin muualla kuitissa. Tämä selviää, koska arvopäivän 14.4.2018 numero nelonen näyttää erilaiselta kuin summassa 4.400,00 olevat neloset. Harva yrittäjä huomaa tarkastella tällaisia yksityiskohtia kuitin saadessaan.

Huijaukseen kuuluu myös varmistaa, että maksu hoidetaan eri pankista kuin yrityksen pankki, jotta todellinen summa ei paljastuisi heti. Yrittäjien kannattaa olla siis jatkossa tarkkana, kun asiakkaat haluavat maksaa tilaamansa palvelun nopealla aikataululla ja eri pankkiin siten, ettei yritys ehdi tarkistaa saamaansa summaa ennen palvelun toteutumista. Myös kuittien fonttien kanssa kannattaa olla tarkkana.

Uusimmat