Mies masturboi vieraalla pihalla aamuyöllä – eritteet terassin ikkunaan

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Floridassa on jälleen kerran todistettu erikoista poliisitehtävää, kun Largon kaupungissa asuva nainen oli herännyt miehen kovaääniseen ääntelyyn keskellä yötä. Nainen löysi pihaterassiltaan alastoman Christopher Worrellin.

Nainen soitti poliisille aamukahden aikaan kertoen, että hänen terassillaan oli alaston mies. Puhelun mukaan nainen kertoi miehen masturboivan hierontaöljyn ja seksivälineen avulla kovaa ääntä pitäen. Paikalta pidätettiin kolmekymppinen Christopher Worrell, joka oli ehinyt laukaista eritteensä naisen terassin ikkunaan.

Worrell yritti aluksi kiistää osallisuutensa öisiin tapahtumiin. Hänet kuitenkin todettiin syylliseksi viranomaisten harhaanjohtamisesta ja siveettömästä käytöksestä. Christopher Worrell odottaa tuomiotaan lääninvankilassa 250 dollarin takuusummaa vastaan, The Smoking Gun uutisoi.

Poliisi