Oikeus tuomitsi salametsästäjän – ehdotonta vankeutta ja Bambi-elokuva kerran kuussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa on tuomioistuimissa nähty vuosien varrella toinen toistaan erikoisempia tuomioita, sillä käsittämättömän pitkien tuomioiden lisäksi tuomarit määräävät ajoittain hyvinkin outoja lisämausteita. Tällä kertaa Missourin osavaltiossa salametsästäjä on tuomittu vankeuteen ja katsomaan elokuvaa.

Missourin Ozarksissa asuva salametsästäjä David Berry Jr. tuomittiin satojen peurojen salametsästyksestä eri osavaltioiden ja Kanadan alueella. Oikeus katsoi sopivaksi rangaistukseksi 1.000 dollarin sakot ja vuoden ehdottoman vankeustuomion, joiden lisäksi miehen tulee katsoa vähintään kerran kuukaudessa Disneyn legendaarinen Bambi-lastenelokuva, Springfield News-Leader uutisoi.

Ensimmäisen kerran salametsästäjän tulee katsoa Bambi-elokuva ennen 23. joulukuuta 2018. Syyttäjä Don Trotterin mukaan David Berry Jr. metsästi peuroja vain niiden päiden vuoksi, ja pääasiassa pimeässä tehdyissä rikoksissa peurojen ruumiit jäivät päätä lukuunottamatta metsästyspaikoille. Myös miehen veli Eric Berry jäi kiinni niin ikään salametsästyksestä.