Joker-elokuvan ensimmäinen traileri julkaistiin – tältä se näyttää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Parhaiten Batmanin arkkivihollisena tunnettu Jokeri on saamassa oman elokuvansa. DC Comicsin muista supersankarielokuvista irrallinen elokuva kertoo vaarallisen klovnin syntytarinan.

Joker-elokuvassa Jokeri on Joaquin Phoenixin esittämä Arthur Fleck. Tarinassa seurataan hänen nousua koomikosta rikollisneroksi 1980-luvun likaisessa ja korruptoituneessa Gotham Cityssä.

Hangover-ohjaaja Todd Phillipsin Jokerin kerrotaan saaneen vaikutteita Martin Scorsesen rikoselokuvista, kuten Taksikuski ja Koomikkojen kuningas. Rooliaan varten kilokaupalla laihduttaneen Phoenixin ohella elokuvassa nähdään Zazie Beetz, Robert De Niro ja Marc Maron.

Jokerin ensi-ilta on lokakuussa 2019. Elokuvasta saadaan esimakua sen tuoreen ensimmäisen trailerin muodossa.