iPhone oli 15 kuukautta joen pohjassa – toimii edelleen!

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Älypuhelimet saattavat joissain tapauksissa osoittautua yllättävän kestäviksi. Taannoin Yhdysvaltojen South Carolinassa sijaitsevasta joesta löydettiin iPhone, joka toimii edelleen.

Erica Bennett oli pudottanut iPhone-puhelimensa Edisto Riveriin kesäkuussa 2018. Vedenkestävällä kuorella suojattua laitetta ei onnistuttu löytämään hänen aviomiehensä yrityksistä huolimatta.

Tubettaja Michael Bennett oli hiljattain sukeltamassa Edistossa, kun hän huomasi joen pohjassa iPhonen. Miehen yllätykseksi 15 kuukautta veden alla ollut laite toimi edelleen latauksen jälkeen.

Älypuhelin on sittemmin toimitettu takaisin alkuperäiselle omistajalleen. ABC News -uutissivuston mukaan hän on sekä hämmästynyt että kiitollinen saadessaan puhelimen takaisin, sillä se sisälsi esimerkiksi kuvia hänen edesmenneestä isästään.