Maisa Torppa pettämiskohusta: ”Annan oikeustahojen hoitaa asian”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Autourheilija Jari-Matti Latvalan elämästä ilmestyi uusi kirja nimeltään Jari-Matti Latvala – elämän erikoiskoe. Hän kertoo teoksessa muun muassa entisen kihlattunsa Maisa Torpan pettäneen ja manipuloineen häntä.

Teoksessa on muun muassa kerrottu, että suhteen molemmat osapuolet ovat olleet uskottomia ja tehneet syrjähyppyjä jatkuvasti. Latvala esimerkiksi väittää, että Maisa Torppa on pettänyt häntä vain viikko kihlautumisen jälkeen.

– Maisa petti Jari-Mattia festarireissulla Himoksella viikko kihlajaisten jälkeen. Jari-Matti oli tapahtuneesta allapäin, mutta ei osannut reagoida oikein millään lailla. Hän selitti minulle tilannetta pää painuksissa ja paniikki päällä. Hän hoki vain, kuinka tärkeää on saada Suomen MM-ralli hoidettua. Yritin sanoa Jari-Matille, ettei kukaan saa kohdella toista sillä tavalla, Jari-Matti Latvalan ystävä Joonas Myllymäki kertoo kirjassa.

Maisa on kommentoinut kirjan väitteitä lyhytsanaisesti Instagramissa. Hän ei niele kirjan väitteitä sellaisenaan, vaan aikoo viedä asian pidemmälle. Hän on julkaissut tiedotteen Instagramissa.

– Heippa! Moni ihmettelee miksi en ole ottanut kantaa viime päivinä otsikoissa pyörineisiin asioihin. Tilanne on kuitenkin se, että asioihin liittyy niin paljon ikäviä helposti kumottavia valheita joita en voi keskeneräisistä rikossyistä vielä tässä kohtaa teille avata. Valheista pettyneenä ja surullisena annan oikeustahojen hoitaa asian. Nyt keskityn totuuksiin, nykyisin onnelliseen elämääni ja auringonpaisteeseen. Toivotan kaikille mukavaa viikkoa!, Maisa kirjoittaa.

https://www.instagram.com/stories/maisatorppa/2410896670730291731/