17-vuotias Youtube-tähti kuoli lääkkeiden yliannostukseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Nettijulkkis ja Youtube-tähti Ethan Peters on kuollut lääkkeiden yliannostukseen. Teksasista kotoisin oleva tähti oli ainoastaan 17-vuotias ja kuoleman on sanottu olleen vahinko. Hän oli syönyt kaksi Percocet-reseptilääkettä.

Ethan Is Supreme -nimellä tunnettu poika oli tehnyt muun muassa maskeerausvideoita nettiin. Pojan isä on vahvistanut kuolinuutisen ja kertoo Ethanin olleen surullinen sosiaalisen median kulttuurista, jossa ihmisiä ja yrityksiä maalitetaan esimerkiksi kiusaamalla tai mustamaalaamalla. Isän mukaan Ethan olisi halunnut inspiroida ihmisiä, saada heidät nauramaan ja suoda kaikille samankaltaisen mahdollisuuden olla ja elää, Fox News uutisoi.

Ethanin ystävä Ava Louise halusi herätellä kuoleman jälkeen keskustelua riippuvuudesta. Hänen mukaansa Ethan väärinkäytti lääkkeitä lievittääkseen kuuluisuudesta tulleita paineita. Hän toivoo, että olisi puuttunut ystävänsä riippuvuuteen rajummalla otteella ja kuolema olisi voitu estää.

https://www.instagram.com/p/B_n5QgxHzz6/