Pysäköinninvalvojille haalarikamerat – käytössä Suomessa jo neljällä paikkakunnalla

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Pysäköinnintarkastajat ovat virkamiehiä ja heidän työntekoaan suojaavat samat rikoslain pykälät kuin poliisiakin. Pysäköinnintarkastajat ovat osallisina välikohtauksissa usein, joten nyt neljällä paikkakunnalla on otettu käyttöön haalarikameroita uhka- ja vaaratilanteiden yleistymisen vuoksi.

Viimeisin haalarikameroita pysäköinnintarkastajilleen hankkinut kaupunki on Vaasa. Kameroiden avulla pyritään ensisijaisesti lisäämään pysäköinnintarkastajien työturvallisuutta ja vähentämään heihin kohdistuvaa häiriökäyttäytymistä.

– Pysäköinnintarkastajia on uhkailtu väkivallalla, työvälineisiin on yritetty tarttua ja heitä on seurattu joko kävellen tai autolla. Pahimmillaan tilanteet ovat eskaloituneet jopa päälleajon yrityksiin ja tappouhkauksiin, Vaasan kaupungin kuntatekniikan johtaja Jukka Talvi kertoo.

Haalarikamerat on otettu aiemmin käyttöön muun muassa Turussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa ja niistä on saatu hyvää palautetta niin työntekijöiltä kuin asiakkailtakin. Kameroiden tallentamasta materiaalista on suurta hyötyä myös tapausten jälkiselvittelyssä. Haalarikamerat taltioivat laadukasta kuvaa ja ääntä sääolosuhteista riippumatta. Materiaali tallennetaan automaattisesti pilvipalveluun, eikä sitä voi poistaa paikan päällä.

Kamerat eivät kuvaa jatkuvasti, vaan ovat valmiustilassa, josta ne saa tarvittaessa päälle hyvin nopeasti. Kamerat tallentavat takautuvasti eli myös asiakaskohtaamisen alku saadaan talteen, vaikka kamera käynnistetään kesken kaiken. Videotallenteet poistetaan pysyvästi 30 vuorokauden kuluttua, ellei pidempiaikaiseen säilyttämiseen ole laillista perustetta. Näitä voivat olla esimerkiksi rikosepäily ja pysäköinnintarkastajan toimintaan liittyvä väite.