Koiran kärsivällisyys koetuksella – näin hyvin onnistui vastustamaan herkkujen houkutusta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sosiaalisessa mediassa kiersi aiemmin hauska Toddler Challenge -haaste, jossa lasten eteen asetettiin makeisia, jotka he saivat luvan syödä vasta kun heidän vanhempansa tulivat takaisin huoneeseen. Samanlaisella kokeilulla alettiin myöhemmin testaamaan myös perheen lemmikkejä.

Nyt YouTube-videolla nähdään miten eräs koiran omistaja päättää toteuttaa herkuille persolla koirallaan saman haasteen. Videon alussa nainen asettaa koiran eteen lautasen, joka sisältää kaikkia lemmikin suosikkiherkkuja. Koira ei kuitenkaan saa lupaa syödä lautaselta mitään.

Videolla nähdään miten kärsivällisesti koira jaksaa odottaa omistajaansa takaisin. Nainen kertoi koiralle pelin säännöt, joiden mukaan koira sai luvan maistaa herkkuja vasta kun hän palaa. Ilmeisesti lemmikki ymmärtää lempi-ihmisensä puhetta hyvin, koska koira pystyi vastustamaan kiusausta ja odotteli omistajaansa kärsivällisesti takaisin lähes 1,5 minuutin ajan.