Pete Davidsonilla diagnosoitiin epävakaa persoonallisuus: ”Kuin maailman paino olisi poistunut olkapäiltäni”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koomikko ja näyttelijä Pete Davidson tunnetaan julkisuudessa muun muassa Saturday Night Live -sarjasta ja entisestä suhteestaan Ariana Granden kanssa. Nyt 27-vuotias tähti on puhunut avoimesti hänellä diagnosoidusta persoonallisuushäiriöstä.

Pete Davidson vieraili taannoin Variety-lehden Actors on Actors -sarjassa, jossa näyttelijät haastattelevat toisiaan. Tähti kertoi näyttelijä Glenn Closelle saaneensa muutamia vuosia sitten diagnoosin epävakaasta persoonallisuudesta. Se oli Davidsonin mukaan hänelle helpotus.

– Olin jatkuvasti hämmentynyt ja tiesin jonkin olevan pielessä. En vain osannut käsitellä sitä. Sitten minulle kerrottiin sen syy, ja oli kuin maailman paino olisi poistunut olkapäiltäni. Olo parani huomattavasti, Pete Davidson kuvaili.

Davidsonin mukaan lääkitys on parantanut hänen vointiaan hitaasti mutta varmasti. Tähti menetti isänsä syyskuun 11. päivän iskuissa vuonna 2001 ollessaan 7-vuotias, ja on kertonut epäilevänsä tapahtuneen traumatisoineen hänet. Nykyään uraa Hollywoodissa tekevä tähti nähdään seuraavaksi supersankarielokuvassa The Suicide Squad.