IS: Jani Wickholmin talo ulosmittaukseen – talous romahti koronan aikana

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Idols-tähti Jani Wickholm on kokenut elämässään useita talousongelmia ja nyt koronavirusrajoitukset ovat vieneet elinkeinon lopullisesti. Wickholm joutuu nyt luopumaan omakotitalostaan.

– Koti lähtee alta. Onneksi meillä on vuokrakohde tiedossa ja muita suunnitelmia tulevalle, Wickholm kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

Mies on asunut vaimonsa ja kahden lapsen kanssa vanhassa hirsitalossa Jämsän Koskenpäässä. Muusikon ja hänen puolisonsa tulot ovat olleet vähäiset koronavuonna, eikä pankki enää tule vastaan asuntolainakustannuksissa. Wickholmilla on myös todettu hiljattain kakkostyypin diabetes. Hän on kuitenkin toiveikas rakkaansa kanssa tulevaisuuden suhteen.